tiistai 16. kesäkuuta 2026

Teneriffan viimeinen viikko

 Kävimme saaren eteläpuolella tapaamassa serkkua, jonka kanssa kävimme kahvilla. Olemme myös käyneet kävelemässä täällä päin Puertossa rannalla.Olemme myös maistelleet paikallista ruokaa kuten carrillera (possun ja naudan poskilihas) Ruoka oli muutenkin erikoinen ja kastike sisälsi tummaa suklaata, mutta ruoka oli todella hyvää. 

Vapaa-ajalla olen käynyt salilla ja katsonut jalkapalloa, Oli todella mahtavaa nähdä Espanjan peli täällä miten ihmiset reagoivat. 


Sain tällä viikolla vihdoinkin valmiiksi terassinkaiteen, maalasin sitä ja laitoin vielä 4 kerrosta lakkaa päälle. Samalla maalasin ja lakkasin terassin puupöydän ja puupenkit.



















Suojasin asuntoa ja aloitin sen maalauksen.

 Haluan lopuksi vielä kiittää rahoittajia ja opettajia siitä, että mahdollistivat matkan minulle. Olen oppinut ja tutustunut paljon uuteen sekä on ollut todella kiva reissu. 

tiistai 9. kesäkuuta 2026

Teneriffan kolmas viikko

 Tällä viikolla kävimme Teidellä. Teide on Espanjan korkein huippu 3718 metriä. Kävimme myös Ikeassa ja Decathlonissa, joka on iso urheilu kauppa. Saimme myös uima-altaan tyhjäksi ja siivottua, täytettiin uima allas ja laitoimme kaikki aineet.



Tällä viikolla aloitin vielä viimeistelemään kaidetta. Terassin kaiteen maalaus on hieman viivästynyt huonojen säiden takia. Maalasin siihen vielä neljä kertaa maalin, sitten  hioin ja maalasin ison pöydän ja kaksi penkkiä. Hioin myös keittiö tasoja ja öljysin ne. Aloitin myös asunnon siivouksen ja suojauksen.


Ennen




Kaiteesta puuttuu vielä lakka päältä sitten kaide on valmis.


tiistai 2. kesäkuuta 2026

Teneriffan toinen viikko

Kuluneella viikolla töiden lisäksi, joista mainitsen myöhemmin lisää, olen käynyt säännöllisesti salilla, tädin kotona kävi vieraita kylässä jotka valmistivat sisilialaista kotiruokaa ja erilaisia makuelämyksiä pistaasista. Kävimme saaren parhaassa pizzeriassa sunnuntaina jonka jälkeen menimme syömään jäätelöä ja tutustumaan Garachicon kylään. Olen auttanut ruuan valmistuksessa ja kotitöissä. 

Tämän viikon päätyö oli puutarhavajan siivous, puhdistus ja maalaus. Sen lisäksi autoin uima-altaan tyhjennyksessä ja moottorin huollossa. Viimeviikolla hiotut puiset terassin kaiteet täytyi käsitellä puukitillä osittain uudelleen. Kuivumisen jälkeen tehtäväni oli hioa ne hiomakoneella yhdessä työnohjaajan valvomana. Sen jälkeen leikkasin kasvit puutarha aidan takaa että huomenna pääsisi lakkaamaan ja maalaamaan. Olen myös päässyt paikalliseen rautakauppaan ostamaan tarvittavia työtarvikkeita.




Ennen




Jälkeen

Kitattu ja hiottu aita 

tiistai 26. toukokuuta 2026

Teneriffan ensimmäinen viikko

Saavuin Teneriffalle keskellä yötä 18.5, oli todella lämmintä. On todella mielenkiintoista työskennellä täällä, kun tutustuu uusiin ihmisiin, työtapoihin ja kulttuuriin. Olen käynyt paikallisissa kaupoissa, kuten Hiper dino, Alteza, Mercadona ja isossa ostoskeskuksessa, jossa oli liikkeitä jota ei näy Suomessa. Olen arkisin tehnyt töitä ja autellut muissa hommissa. 

Aloitin heti tiistaina korjaamaan terassin puuaitaa ja pilareita, hiomalla sekä paikkaamalla sitä. Jatkoin loppuviikon putsaamalla ja maalaamalla varastomökkiä. Molemmat työt jatkuvat vielä seuraavalle viikolle. Olen ollut paikallisten ammatinharjoittajien ohjauksessa ja joskus on aiheutunut hauskoja hetkiä kun emme ole ymmärtäneet toisiamme, mutta niistä ollaan selvitty. Olen myös oppinut paljon espanjankielistä ammattiin liittyvää sanastoa.

Viikon aikana olen myös käynyt kaksilla syntymäpäivillä. Ensimmäiset vietettiin tädin tutun kotona ja ne olivat grillijuhlat, siellä tutustuin paikalliseen ruokakulttuuriin. Toiset vietettiin pizzeriassa, jossa serkkuni työskentelee viikonloppuisin. Lisäksi liityin paikalliseen kuntosalin jäseneksi.

Maisemat ovat hyvät.




 

Teneriffan viimeinen viikko

 Kävimme saaren eteläpuolella tapaamassa serkkua, jonka kanssa kävimme kahvilla. Olemme myös käyneet kävelemässä täällä päin Puertossa ranna...